Tuotetiedot
Vitriini-hylly on iätön klassikkotuote, mutta myös hyvin monipuolinen ja muunneltava huonekalusarja.
Sisustusarkkitehti ja huonekalumuotoilija Ahti Taskinen suunnitteli Vitriinistä tukevan kokonaisuuden, joka on helppo koota ilman erikoistyökaluja, ja toisaalta vaivaton purkaa levyiksi esimerkiksi kuljetusta tai muuttoa varten.
Vitriinin voi kasvattaa kerros kerrokselta alkaen matalasta tasosta vaikka kattoon asti ulottuvaksi kirjahyllyksi.
– Vitriiniä on helppo laajentaa ja myöhemmin jakaa vaikka useammaksi hyllyksi. Tila ei aseta esteitä Vitriinin toimivuudelle, Taskinen kuvailee.
Taskisen mukaan Vitriiniin syntyy vuosien ja vuosikymmenten suhde, sillä hyllysarja kasvaa ja muuntuu niin tarpeen kuin tilankin mukaan.
Vitriinistä on saatavilla kokonaan valkoisia kokonaisuuksia ja osia, mutta myös koivu-valkoisia kokonaisuuksia ja sitä täydentäviä osia.
Korkeaa Vitriini-hyllyä voi käyttää esimerkiksi olohuoneessa kirjahyllynä, miksei myös eteisessä tai lastenhuoneessa hyllynä, jolle saa kaikki kodin tärkeät tavarat talteen ja esille.
Korkean Vitriini-hyllyn leveys on 121 cm ja syvyys 35 cm. Korkeutta tasolla on 141 cm. Tason pohja on koivuviilutettua mdf-levyä, kuten myös välihylly ja tason kansi. Pystyosat ja taustat ovat valkoiseksi maalattua kalustelevyä.
Korkea Vitriini-hylly rakentuu kolmesta korkeasta osasta ja yhdestä matalasta osasta. Huomioithan tasoa rakennettaessa, että välihyllyssä on liuku-urat hyllyn molemmin puolin. Hyllyn liuku-urat ovat eri syvyiset. Kun rakennat välihyllystä valmista tasoa, niin syvempien liuku-urien tulee olla yläpuolella. Silloin hyllyyn on mahdollista lisätä myös ovet, jotka liukuvat uria pitkin. Ovet asennetaan aina työntämällä oven yläreuna välihyllyn uraan ja lasketaan oven alareuna vastaavasti alauraan.
Korkeassa Vitriini-hyllyssä on yhteensä kahdeksan avonaista hyllyä. Tuotteessa on lisäksi korkeat levyovet (2 kpl) ja korkeat, kirkkaat lasiovet (2 kpl).
Vitriini-sarja valmistetaan omalla tehtaallamme Sastamalassa. Sarjalla on Avainlippu.