fbpx

No products in the cart.

LIITY SISÄPIIRIIN JA TILAA UUTISKIRJE, SAAT -20% ALENNUKSEN ENSIMMÄISESTÄ NORMAALIHINTAISESTA OSTOKSESTA🤍

nuoli ikoni

Sirkka Jalonen kehittää itseään aktiivisesti

”Kun aloitin työt Niemen Tehtailla kahdeksan vuotta sitten, pussitin alkuun heloja eli kiinnikkeitä, joilla tuotteet kasataan.

Vastaan koko helaosastosta, mutta työtehtäviini kuuluvat myös ostot. Ostoissa olen saanut oppini parhaalta eli tehtaan johtajalta. Panu on opettanut minulle, että tinkaamisesta voi tehdä taidetta.

Olen oppinut kaiken työn kautta. Työnantaja on luottanut, antanut vastuuta ja mahdollistanut näin etenemisen työuralla. Työn ohessa opiskelen lähiesimiestyön ammattitutkintoa. Aloite opintojen aloittamisesta tuli työnantajalta.

Toimin myös tehtaan pääluottamusmiehenä. Tärkeintä on säilyttää hyvä keskustelu- ja kuunteluyhteys työnantajan kanssa.

Olen saanut töissä lempinimen Mutteri-Sirkka. Se hymyilyttää minua yhä.

Vastapainoa työlle saan sukkien kutomisesta. Olen jäänyt koukkuun kirjoneulesukkiin eli JonSukkiin. Kotoani löytyy kaksi Ässien kannattajaa, vaikka itse kannatan Tapparaa. Käyn myös ahkerasti Jarkko Aholan ja Jiri Nikkisen keikoilla.”

Ostoassistentti Sirkka Jalonen

Lue lisää

Lähituotantoa Sastamalasta

Olemme Niemi Designilla sitoutuneita siihen, että tarjoamme asiakkaillemme kestäviä, kiinnostavia ja kauniita tuotteita. Osa säilytyskalusteistamme valmistetaan omalla tehtaallamme Sastamalassa, ja tuotteen kotimaisuudesta kertoo Avainlippu.

Lue lisää