Perheen kesken rentoa, kasuaalia yhdessäoloa. Tämän teeman ympärille rakentui idea Casia-malliston luomisesta Niemi Designille.
Sisustusarkkitehdit SIO Petra Lassenius ja Sari Matikka loivat huonekalumalliston, joka koostuu ruokapöydistä ja -tuoleista, sohvasta sekä sohvapöydistä.
“Ison ruokapöydän ympärille koko perheen on helppo kokoontua, joten pöytä loi mallistolle suuntaviivat, joka vaikutti esimerkiksi sohvan ulkonäköön”, sisustusarkkitehdit painottavat.
Puun käyttö on sisustusarkkitehdeille luonteva tapa toimia, sillä puusta tehdyt huonekalut tuovat lämpimiä sävyjä kotiin. Kestävän puuhuonekalun valmistaminen on sisustusarkkitehdeille myös ekologisesti tärkeä asia, sillä kyseessä on uusiutuva luonnonvara.
Ruoka- ja sohvapöydät sekä ruokatuolin ja sohvan jalat on valmistettu valkolakatusta tammesta.
“Koti rakentuu vuosien varrella ja jo olemassa olevien huonekalujen ympärille. Useissa kodeissa on valkolakattu tai tammilattia, joten huonekalut istuvat monenlaiseen ympäristöön”, Lassenius korostaa.
Sisustusarkkitehdit ovat aiemminkin tehneet yhteistyötä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun he suunnittelivat yhdessä toiselle yritykselle kalusteita.
“Sympaattisuus, lämminhenkisyys, kodikkuus modernilla ajattelutavalla”, Lassenius ja Matikka kuvailevat mallistoa.
Casia-mallisto lanseerataan Habitaressa syyskuussa. Niemi Design löytyy Ahead-alueelta, joka on kuratoitu muotoilun kohtaamispaikka, jossa esitellään ja myydään monipuolisesti uusinta muotoilua.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan kalusteisiimme, löydät meidät osastolta 6k58!