fbpx

No products in the cart.

LIITY SISÄPIIRIIN JA TILAA UUTISKIRJE, SAAT -20% ALENNUKSEN ENSIMMÄISESTÄ NORMAALIHINTAISESTA OSTOKSESTA🤍

nuoli ikoni

Ville Viitamäki kerää kilometrejä trukin ratissa

”Työssä on parasta se, kun ei tarvitse olla paikoillaan. Ajan trukilla ympäri tehdashalleja ja kerään tavaroita kyytiin.

Olen työskennellyt Niemen Tehtailla pian 13 vuotta. Ensimmäiset 12 vuotta vierähtivät pakkauslinjalla, jonka tiiminvetäjänä yhä toimin. Nyt olen ollut vuoden kokoonpanopuolella.

Tuote on kokonaisuus, joka muodostuu erilaisista osista: heloista, levyistä, ovista. Tehtäväni on koota osat yhteen. Muisti on hyvä ja tuotteet niin tuttuja, ettei tuoterakennetta edes tarvitse katsoa toiminnanohjausjärjestelmästä.

Työnantaja on aina rohkaissut kouluttautumaan. Olen suorittanut lähiesimies-tutkinnon ja töissä on annettu sopivasti vastuuta.

Peruskoulun jälkeen suuntasin ammattikoulun metallilinjalle, mutta kaiken tarvittavan olen oppinut työtä tehdessä.

Vastapainoa työlle tuo jääkiekko. Aloitin TPS:n luistelukoulussa ja pelasin kiekkoa reilut parikymmentä vuotta. Temppuilevan polvilumpion takia harrastus piti laittaa jäihin. Haaveilen paluusta kiekkokaukaloon.

TPS:n kannattaja olen ollut aina. Turkulaisseuralla on joskus mennyt paremminkin.”

Pakkauslinjan tiiminvetäjä Ville Viitamäki

Lue lisää

Vitriini, aika on sen ystävä

Vitriini-hylly on jonkin aikaa elänyt hiljaiseloa. Syksyllä 2023 Niemi Design vastaa asiakkaiden toiveisiin ja palauttaa tuotevalikoimiinsa Ahti Taskisen Vitriini-hyllysarjan. ”Vitriinin paluuta on paljon kyselty.

Lue lisää

Kesäpiha sisustetaan lomamoodi mielessä

Kun aurinko alkaa lämmittää, ajatukset siirtyvät sisätiloista kesäpihan puolelle. Ulkona viihtyvyyteen halutaan panostaa, sillä kesäpiha on kuin kodin toinen olohuone. ”Ulkotilat sisustetaan rentoutumista ajatellen

Lue lisää

Rakastettu Klassikko-tuoteperheemme laajenee

Iki-ihana, rakastettu Klassikko-tuoteperhe valloittaa nyt uuden sävyisillä ruokailutilan kalusteilla. Yksi uusista sävyvariaatioista on tyylikäs tiikki-musta Klassikko-ruokapöytä, joka nähdään tulevan kesän Asuntomessuilla Loviisassa. Ajatus Klassikko-tuoteperheen

Lue lisää